Korvaushoito ja päihteet

"Toisilta motivaatio korvaushoidosta irtipääsyyn löytyy ja on väärin leimata ennalta jokaista irtipääsystä haaveilevaa tilastojen perusteella epäonnistujiksi."

Yle (6.6) uutisoi päihdepalveluiden kasvaneesta tarpeesta koronapandemian aikana ja raskaaksi tulleesta huumeaddiktista, joka lopulta pääsi irti huumekoukusta korvaushoidolla. Huolestuttavaa uutisessa oli havaita kommentti siitä, että "Hoidossa pysyminen on hyvän korvaushoidon mittari." Siis mitä mä just luin?

Sulattelin kyseistä kommenttia aikani, kunnes tulin siihen lopputulokseen, että yksilöitä tässä ollaan. Mahdollisesti on olemassa tapauksia, joiden kohdalla hoidossa pysyminen on hyvän korvaushoidon mittari. Sitten meillä on uutisen henkilön kaltaisia tapauksia, jotka tosissaan tahtovat eroon myös korvaushoidosta. Millaista tukea korvaushoidosta irti haluaville tarjotaan matkan varrella? 

Ei suositella, sillä onnistumisprosentti on kahden luokkaa. Toisaalta, jos ammattilaiset eivät edes suosittele yrittämään, niin pienet onnistumisprosentitkaan ei ole mikään ihme. Millainenhan notkahdus luvuissa nähtäisiin, jos henkilökunta toimisi kannustavammin tämän asian suhteen ja yhä useampi edes yrittäisi?

Karoliina päätti henkilökunnan suosituksista huolimatta toisin. Hän ei kuitenkaan saanut päättäväisyydestään huolimatta henkistä tukea ratkaisuunsa. Kuulemieni tosielämän tarinoiden perusteella Porissa korvaushoidossa on kuntoutujilla vastaava tilanne kuin Katariinalla: hyvän hoidon mittari on korvaushoidossa pysyminen. Tämä on todella surullista, sillä nämä asiat tulisi aina tarkastella yksilökohtaisesti. Toisilta motivaatio korvaushoidosta irtipääsyyn löytyy ja on väärin leimata ennalta jokaista irtipääsystä haaveilevaa tilastojen perusteella epäonnistujiksi.

Huumeiden käyttäjät joutuvat Porissa myös osoittamaan motivaationsa, jotta pääsevät katkolle. Tämä on jälleen käsittämätön tilanne, sillä hyvän hoidon tulisi tuottaa se motivaatio huumeista irtaantumiseen eikä toisinpäin. Mitä keinoja tähän hoidon laadun parantamiseen sitten olisi?

Ensinnäkin, tällä hetkellä huumeidenkäyttäjät elävät omina kommuuneinaan sen sijaan, että heitä hajautettaisiin enemmän. Hoito keskittyy tietylle alueelle, samoin asunnot. Myös Karoliinan tarinassa oli havaittavissa se, että vasta tutuista piireistä irtaantuminen auttoi häntä irtaantumaan myös huumeista. Me tarvitsemme myös mittareita, jotka eivät pohjaudu hoidon piirissä pysymiseen vaan huumeista irtaantumiseen. Yksityiset palveluntuottajat luonnon keskellä olisi yksi varteenotettava vaihtoehto, sillä luonto tunnetusti auttaa myös mielenterveysongelmissa - sekä mahdollistaa irtaantumisen aiemmasta elinympäristöstä ja tutuista - myrkyllisistä - piireistä.

Toiseksi haluan todeta, että päihderiippuvuus itsessään on sairaus. Päihderiippuvuutta ei tulisi niputtaa liiaksi yhteen mielenterveysongelmien kanssa, vaikka päihteistä usein juontuukin erilaisia mielenterveydellisiä ongelmia tai ne voivat esimerkiksi toimia kimmokkeena päihteiden käytön aloittamiseen. Tiedän henkilökohtaisesti henkilöitä, joiden mielenterveysogelmat ovat jääneet pois pelkästään päihteiden käytön lopettamisen myötä. Päihderiippuvuutta tulisikin hoitaa, kuten mitä tahansa sairautta.