Porilainen päätöksenteko

Satakunnan Kansan mielipidepalstalla käy kuhina, kun Tapio Furuholm (14.2), Ahti Salmi (15.2) ja Esa Wahlman (verkkojulkaisu 15.2) ottavat mittaa toisistaan - muistelemalla vanhoja. Oikeesti.

 

Minäkin muistan vielä ne ajat, kun ottelin täyskontaktilajissa taekwondossa silläkin uhalla, että välillä tuli turpaan ja kovaan. Välillä oli taidokkaampia ja välillä vähän vähemmän taidokkaita otteluita. Yhdenkään hävityn ottelun jälkeen en kuitenkaan palannut etsimään vastustajasta vikoja omaan häviööni, vaan sen sijaan etsin niitä omasta toiminnastani. Ottelun aikana etsitään tietenkin vastustajan heikkoja kohtia, mutta ottelun jälkeen on turha itkeä siitä, ettei niitä vastustajan virheitä huomannut ja voittanut. Jokainen hävitty matsi on lopulta peiliin katsomisen paikka.

 

Niin hienoa kuin onkin seurata tätä vanhan koulukunnan leimakirveiden lentelyä, niin ajattelin viihteen menetyksenkin riskillä viedä keskustelun takaisin oikeisiin uomiinsa. Minulle politiikka on yhteisten asioiden hoitamista eikä vanhojen muisteloa. Olisiko siis itse kunkin aika kiivetä alas sieltä norsunluutornista ja pohtia, miksi alun perin tähän toimintaan on lähdetty mukaan?

 

Hävityn ottelunkin jälkeen katsoin aina tulevaan. Päätin palata kehään entistä nopeampana ja parempana, jotta tappioita ei enää tulisi - ainakaan yhtä usein. Politiikassa tappiosta en kärsi enää yksin minä, joten fyysisen aspektin puuttumisesta huolimatta tiedän tämän olevan ehkä yksi haasteellisimmista etapeista elämässäni. Kyse on vastuunkannosta. Politiikassa seuraamuksista et vastaa ja kärsi enää yksin sinä. Kuinka hyvin nämä leimakirveen heittelijät ymmärtävät, että nyt jos koskaan, on kyse suuremmista asioista kuin pelkästään puolueiden ja yksittäisten ihmisten vanhoista päätöksistä?

 

Niistä tappioista pitää ottaa opikseen. Menneiden muistelemisen sijaan pitää suunnata katse tulevaisuuteen ja pyrkiä tekemään parempia päätöksiä kuin menneinä vuosikymmeninä erinäiset ihmiset, lautakunnat tai puolueet ovat tehneet.