Kahlita vaiko vapauttaa?

Sukupuoli väistämättä määrittelee meitä ihmisiä. Käsite saattaa ajan saatossa laajentua määrittelemään ja käsittämään yhä useampia sukupuolia kuin mies ja nainen, mutta käsitteen täydellinen katoaminen puhekielestä tuskin tapahtuu hetkessä. Sukupuoli voi olla kahlitseva, mutta toisaalta se auttaa meitä hahmottamaan maailmaa paremmin. Tämän vuoksi onkin surullista, että sukupuoli nähdään keskusteluissa usein joko pelkästään myönteisenä tai kielteisenä asiana.

Ymmärrän sukupuolen kahlitsevuuden mainiosti. Nuoruudessani olen päätynyt käymään useampia keskusteluja muuan opettajan kanssa siitä, mitä tytöt voivat ja eivät voi tehdä. Minun mielestäni tytöt voivat tehdä sitä mitä pojatkin, mutta opettaja ei näkemystä kanssani jakanut. Onneksi nykyaikana tämän asian suhteen ei pitäisi olla epäselvyyttä.

En myöskään ollut nuoruudessani se luokan hiljaisin tyttö, vaan uskalsin esittää perustellun mielipiteeni opettajalle vähän turhankin suoraan. Pahinta käytöksessäni taisi olla väärän sukupuoleni lisäksi se, että mielipiteeni tulivat usein ilmi kotoa opitun mukaisesti eli höystettynä hyvillä käytöstavoilla. Käytöstäni eli mielipiteideni esiintuomista olisi ollut mahdollisesti helpompi ymmärtää ja lokeroida, jos olisin ollut esimerkiksi ongelmanuori.

Sittemmin yliopisto-opintojeni myötä aloin ymmärtämään, että nuoruudessani pojilta on odotettu oman äänensä käyttämistä ja jopa huonoa käytöstä, kun taas tytöiltä on edellytetty erityisen hyvää käytöstä. Edellä mainitun on epäilty vaikuttavan myös siihen, miksi pojat ovat kiinnostuneet politiikasta ja hakeutuneet politiikkaan tyttöjä useammin. Koulumaailma on opettanut poikia käyttämään ääntänsä ja tulla kuulluksi. Onneksi myös tämä on muuttunut nykyajan opetuksessa ja jokaisella on siellä mahdollisuus tulla kuulluksi sukupuoleen katsomatta.

Huolimatta sukupuoleni perusteella asetetuista lukuisista odotuksista en ole varsinaisesti kokenut sukupuolen kahlitsevan minua. Ymmärrän kuitenkin heitä, jotka niin kokevat. Omalla kohdalla sukupuolen kahlitsemattomuuden selittää osaltaan se, että minulla on aina ollut vahva tarve tehdä asioita kiinnostus - ei sukupuoli - edellä. 

Minulle sukupuoli ja naiseus on antanut paljon. Siinä missä muun sukupuoliselle on ahdistavaa ettei lokeroidu mieheksi tai naiseksi, niin minulle on vapauttavaa tietää olevani nainen. Tiedän mitä odotuksia minulle on asetettu, mutta voin rauhassa käyttää aikaani ja energiaani kyseisten odotusten rikkomiseen tai noudattamiseen. Siinä missä sukupuoleen asetettuja odotuksia rikotaan tekee tasa-arvoteon, kun taas niitä noudattamalla kukaan ei kyseenalaista tekemisiäsi. Paitsi puoliso saattaa kyseenalaistaa liian ison korkokenkäkokoelman. Sitähän ei lasketa?

Naisena on nykyajan suhteellisen tasa-arvoisessa Suomessa helppo kerätä rusinat pullasta. Olen onnekas.